Ei synny tekstiä, ei ainakaan näin keväällä auringossa. Lämpö pehmittää aivoni, tyhjentää loputkin sanat jonnekin sivutiedostoon. Ehkä sitten joskus syyspimeässä löydän tien sinne aivojeni sopukoihin, tai sitten en ja kaikki mahdottoman hyvät, suorastaan nerokkaat sanat ja lauseet ovat hukassa ikuisesti. Pakko sitten on vaan keksiä uusia käytettäväksi, lohdullinen ajatus.

Radiossakin Mamba laulaa, että vielä on kesää jäljellä, ja miksei olisi, kun ei ole vielä alkanutkaan. Toukokuu ei ole kesää, vaikka olisikin lämmintä. Ja tänään mittari näyttää huomattavasti viileämpää kuin eilen, sadettakin on luvattu. Että tekee hyvää kasvimaalle!

Lunta, räntää, vettä ja vielä auringonpaiste siihen sekaan; pakko olla kevät!

Pari viikkoa sitten palailimme Lapista hiihtämästä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten menin luulemaan kevätsäiden alkaneen. Voi että on erehtyväinen ihminen!

On muuten otettu toppavaatteet uudelleen esille ja päällekin puettu. Ennen muinoin oli tapana vaihtaa kesävaatteet ylle vappuna, taisi olla silloin kun isoisä sitä lamppua osteli. Työtoverini ainakin vielä 1980-luvulla vaihtoi "remmikengät" vappuna. Se tarkoitti sandaaleja hänen tapauksessaan.

Ei taida tarjeta edes simaa siemailla, kurkku voisi kipeytyä kylmästä juomasta. Eikä yo-lakki päässä tarkene, myssy korville tai sitten vappuperuukki.

Järviveden jäistä kylmyyttä on kuitenkin tullut kokeiltua, että ehkä tämä tästä...

Olisiko joskus, siis edes kerran, mahdollista tehdä jotakin, mikä onnistuisi heti ensi yrittämällä? Haaveissa on.

Ei vaiskaan, kyllähän keittiöhommat onnistuu, varsinkin leipominen, mutta sitten kone kiukuttelee päivittämällä kesken parhainta luomiskauttani. Niin ja entäs sää? Et sinä, vaan tuo ilma tuolla ulkona. Jos olen ajatellut lähteä hiihtämään järvelle, tuulee niin mahdottomasti, että pitäisi laittaa kiviä taskut pullolleen päästäkseen vastatuuleen ja myötätuuleen ei taas pysähtyisi mitenkään, paitsi sitten sulaan veteen tai rantakivikkoon.

Ja miksi minunkin vaatteeni kutistuu kaapissa, minähän olen kaiken aikaa kevennyspäivillä? Entä kuka siirtää kaappien hyllyjä ylöspäin? Onko maan vetovoima erityisen voimakas kohdallani?

Kaunis, aurinkoinen aamupäivä oli tänään, joten aivan pakko oli sukset pakata autoon ja järvelle hiihtämään. Eihän siellä jäätiköllä juuri mihinkään päässyt, mutta ehkä naama sai väriä. Että pikkuisen ottaa päähän moottorikelkka- sekä mönkijäkuskit. En minä niitä nähnyt, kuten en ennenkään, mutta jotkut sellaiset hiihtolatuja pilaavat. Onkohan ihan pakko ajaa pitkin ja poikin latujen yli, olisihan järvellä tilaa. No, se valituksesta. Luultavasti tämä oli talven viimeinen hiihtoreissu näissä maisemissa. Mutta toiveissa on, että jossain pohjoisemmassa vielä... Ihan kuin olisin joku himohiihtäjä, en todellakaan ole, mutta auringonpaiste ja tasainen latu järvellä, siinä vanhahkon akan ilo talvella. 

Piti mennä hiihtämään, mutta taisi tulla hieman liikaa tuota valkoista taivaalta. Kun sitä harrastaa vain sellaista mummohiihtoa järvellä, siis varmasti tasaisella vuorotahtia, pitäisi olla jonkinlainen latu näkyvissä. Ehkä huomenna olisi parempi tuuri hiihdon suhteen.

Ulkoilun sijaan leivoin rakkaalleni muffinsseja, itselläni on tänään kevennyspäivä, joten vain nuuhkin leivonnaisten tuoksuja. Eikä muffinssit edes ole herkkujani, sanoisi kettukin pihlajanmarjoista.

Tämän päivän voisi käyttää matkojen suunnitteluun, onhan hyvin suunniteltu puoliksi tehty. Rupesi noita sananparsia lykkäämään.